Siunauksellista vuotta 2009

Kirkollinen kalenterimme mukaan aloitamme vuoden syyskuun ensimmäinen päivä. Elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa on välttämätöntä käyttää ajanlaskussa sitä vuosilukua, jonka kaikki tunnustavat. Siispä on syytä toivottaa tutuille ja tuntemattomille Jumalan runsasta varjelusta alkavalle vuodelle. Monen mielessä on varmasti myös huolenaiheita erityisesti taloudellisen tilanteen takia. On tärkeää muistaa, että meidän on ennen kaikkea asetettava turvamme Jumalaan. Myös pyhien esirukoukset ovat suureksi avuksi. Antakoot ne voimaa toimia alkavana Herran vuonna 2009 vastuullisesti koko yhteiskunnan toimivuuden ja Jumalan sanan leviämisen puolesta.

Uudet haasteet kutsuvat

Kirkkoherran vaalin tulos antaa minulle selkeän mandaatin kirkkoherran tehtävään. On kuitenkin muistettava, että seurakunnan hyvinvointi on meidän kaikkien vastuulla. Johtaminen on keskeinen elementti, mutta kukaan ei voi väistää osuuttaan kokonaisuudessa. Avoin, läpinäkyvä toiminta ja kunkin oma vastuunkanto omasta toiminnastaan mahdollistavat hengellisestikin terveen kehityksen. Tarkoitukseni on, sen jälkeen kun tiedän milloin aloitan uudessa tehtävässä, pyrkiä tutustumaan seurakunnan eri toimintoihin ja alueisiin. Yhteistyön rakentaminen ei ala vain periaatteellisesta tahdosta vaan ennen kaikkea käytännön toimista, jossa tulee ojentaa käsi molemmin puolin.

Vaalitulos

Yllättyneenä erittäin selvästä vaalituloksesta haluan kiittää tukijoitani ja toivottaa siunausta kaikille seurakuntalaisille. Tukijoukkoni oli hyvin monelaisista ihmisistä koostuva, mikä oli osoitus halusta löytää yhdistävä ehdokas. Pyrin palvelemaan seurakuntaa Jumalan avulla parhaan kykyni mukaan. Pyydän esirukouksianne. Tämä ilta on mennyt onnitteluja vastaanottaessa. Huominen torstai tuo tullessaan viralliset tulokset ja arkisen työn. Seniori-iltapäivään seurakuntasalille kokoontuu varmaankin vähintään 80 henkeä. Tavataan näillä sivuilla jatkossakin.

Syntymäjuhlaan valmistautuminen

Hyvä ystäväni soitti äsken. Hän oli ajanut pitkin Hämeentietä kotini ohi ja huomannut hälytysajoneuvot perheemme talon ulkopuolella. Tämä soitto sai ajattelemaan muutamaa asiaa. Ensinnäkin mieltä lämmitti ystävän soitto - hän osoitti kristillistä mieltä kysyessään onko meillä kaikki hyvin. Syy ambulanssiin ja poliisiin oli kadulla tapahtunut liikenneonnettomuus - Jumalan kiitos ilmeisesti ei mitään vakavaa. Nyt joulukiireiden tiivistyessä on meidän syytä muistaa kiireessä varoa niin liikenteessä kuin muutoinkin. Mielen tulisi muistaa lähestyvän juhlan sanoma sekä lähimmäiset lähellä ja kaukana. Joulunaika merkitsee monelle voimakasta tunnetta yksinäisyydestä. Mitä se kertoo tämän ajan arvoista ja meistä? Mieli Kristukseen suunnattuna näemme myös lähimmäiset.

Tiedotuksen ongelmia

Helsingin seurakunnan kirkkoherran vaalit huomioitiin tänään myös verovaroin ylläpidettävässä Yleisradiossa. Useat ihmiset ottivat minuun yhteyttä kuultuaan Ylen aikaisessa uutisoitavan seurakuntamme kirkkoherran vaalista. Hämmentyneinä he ihmettelivät, miksi uutisessa annettiin mielikuva, että toimeen oli vain yksi hakija, jonka nimikin mainittiin. Tarkastin asian Ylen nettisivuilta ja näinhän se oli: Yle ilmoitti toimeen hakeneen rovasti Elias Huurinaisen. Ohjelmapäivystyksen avauduttua kolme tuntia uutisoinnin jälkeen niin antamani palautteen jälkeen nettisivustolle tuli muidenkin ehdolla olevien nimet. Ihmettelen, miten tällainen kirkkoherravaalia koskeva uutisointi on mahdollista Yleisradiossa. Odottaisin Yleisradiolta tasapuolisuutta, nythän uutisesta sai kuvan ettei muita hakijoita olekaan. Kukahan on tämän yksipuolisen uutisoinnin takana? Asia selvinnee maanantaina. Uutta ja ihmeellistä näissä kirkkoherravaaleissa on myös se, että puoluepolitiikka tunkeutuu ennen näkymättömällä tavalla mukaan. Papin tulee olla kaikkien palvelija ja aiemmin on varjeltu leimaantumista yhden puolueen arvoihin ja politiikkaan sitoutumista. Piispainkokous huomautti pastori Repoa, tämän ilmoitettua harkitsevansa ehdokkuutta europarlamenttivaaleissa. Helsingin vaalin poliittisuutta piispat tuskin oma-aloitteisesti kommentoivat. Nyt olisi syytä käydä Helsingin vaalit rauhassa ja sen jälkeen arvokeskustelu papinvaalin luonteesta ja suhteesta puoluepolitiikkaan. Omasta puolestani toivotan i Eliakselle ja i Andreakselle siunausta ja menestystä reilussa vaalissa.

Tykyä ja luottamusta

Helsingin seurakunnan työntekijät olivat suurella joukolla mukana tyky-toiminnan ja virkistyksen merkeissä. Yhtenä teemana oli työpaikan pelisäännöt. Ilahduttavaa on, että yhtenä työyhteisön tilannetta selkiyttävänä toimenpiteenä on keskustelu hyvästä työpaikkakulttuurista. Erityisen tärkeää on, että pelisääntöjä ei laadita ylhäältäpäin sanellen vaan kaikkia kuunnellen. Työskentelymme ei vielä ollut kovin konkreettista. Useat arvot, kuten tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus jne. toistuivat keskustelussa. Prosessi jatkuu ja varmaankin ensivuoden puolella voimme jo sopia yksinkertaisista, mutta liian harvoin ääneen lausutuista, periaatteista. Yksi sellainen voisi olla: Seurakunnan työntekijänä kohtaan työtoverini aktiivisesti kuunnellen. Tämän työntekijöiden kesken tapahtuvan työskentelyn ohella tarvitaan kirkkoherran ja luottamushenkilöiden välitöntä vuorovaikutusta. Kirkkoherra on valtuuston itseoikeutettu jäsen ja toimii käytännössä esittelijänä useimmissa asioissa. Neuvostossa kirkkoherra on itseoikeutettu puheenjohtaja. Esittelyvastuu tarkoittaa minulle sitä, että asiat on valmisteltava luottamushenkilöiden päätettäväksi oikealla ajalla ja riittävällä huolellisuudella. Päätösesityksessä tulee olla selkeästi mainittu kaikki asiaan keskeisesti vaikuttavat seikat. Tämä helpottaa luottamushenkilöiden päätöksentekoa ja oman mielipiteen muodostamista. Pitkän linjan työskentelyn jäntevöittämiseksi vapaamuotoisemmat ideariihet luottamushenkilöiden kanssa voivat auttaa priorisoimaan ja suuntaamaan seurakunnan toimintaa palvelemaan parhaiten jäsenistöä.

Panihida patriarkka Aleksei II:n muistolle

Tänään Uspenskin katedraalissa toimitettiin muistopalvelus edesmenneen Moskovan patriarkka Aleksein muistolle. Palvelusta johti arkkipiispa Leo ja mukana olivat rovasti Veikko Purmonen, pastori Markku Salminen, pastori Teo Merras sekä pastori Viktor Maksimovskij. Diakonina palveli isä Jyrki Härkönen. Kuoroa johti Varvara Merras-Häyrynen. Itse muistan edesmenneen patriarkan jo siltä ajalta kun hän oli Tallinnan metropoliitta, minulla oli mm. kunnia toimia oppaana hänen vieraillessaan Kuopion kirkkomuseossa. Arkkipiispa Leo muistutti panihidan jälkeen, että Aleksei II oli todennut, että vaikka Venäjällä on totuttu puhumaan Suomen ortodoksisesta kirkosta tytärkirkkona, niin tästä lähtien pitää puhua Suomen kirkosta sisarkirkkona. Toivottavasti me kaikki muistamme tuon periaatteen.

Kysymys alkoholinkäytöstä

Yksi kysymys, johon tietääkseni jokaiselta kirkkoherraehdokkaalta toivotaan vastausta, on oma suhde alkoholiin. Diakoniapappina tiedän asian vaikeuden: se jolla on ongelma alkoholin suhteen ei tunnusta sitä ellei ole parantumisen tiellä. Helsingin ortodoksisen seurakunnan neljä työntekijää on koulutettu Myllyhoitoyhdistyksen kautta tunnistamaan päihdeongelma työpaikalla. Koulutus sisälsi mm. puheeksi oton harjoittelua, hoitoon ohjaamisen käytäntöjä ja tietenkin tietoa alkoholismin syistä ja seurauksista. Olen yksi näistä koulutuksen saaneista. Mutta sitten oma suhteeni alkoholiin. En ole absolutisti, mutta käytän alkoholia erittäin kohtuullisesti: mieluiten hyvää ja vähän kuin vahvaa ja paljon. Olen nähnyt työssäni mitä valtavaa kärsimystä alkoholin väärinkäyttö aiheuttaa: yksilölle, perheelle, ystäville ja työpaikoille. Sinällään kivat ja fiksut ihmiset voivat päihtyneenä käyttäytyä aivan toisin. Eli riskit on tiedettävä ja vaalittava puhtaana sekä omaa että läheisten elämää. Olen työssäni ollut järjestämässä hoitoonohjauksia: uskallan puuttua. Samaa toivon jos minä sairastuisin alkoholismiin.

Vastauksia kysymyksiin

Minulle on tullut joitakin kysymyksiä, joihin pyrin vastaamaan tämän blogin välityksellä. Jatkossa kysymykset/vastaukset saadaan suoraan kotisivulleni. 1 KYSYMYS: Miten voit olla kirkkoherrana, jos vaimosi on seurakunnanvaltuuston puheenjohtaja? VASTAUS: Mikäli minut valitaan kirkkoherraksi niin vaimoni pyytää vapautusta valtuuston jäsenyydestä. Hänet on tällä hetkellä valittu puheenjohtajaksi vain vuodelle 2008. 2 KYSYMYS Miksi sinä olet pitkäaikainen kirkolliskokousedustaja ja isä Elias ei? VASTAUS: Palasin Ruotsista kirkkoherran tehtävistä takaisin Helsinkiin tultuani valituksi toisen papin virkaan vuoden 1997 lopulla. Heti seuraavissa papiston kirkolliskokousedustajien vaalissa minut valittiin kirkolliskokoukseen. Viime vaaleissa olen ollut oman vaalipiirini papeista se, joka on saanut eniten ääniä. Tämä kertoo papiston luottamuksesta työhöni ja tapaani toimia kirkossa. Arvostan tätä kollegojen osoittamaa luottamusta hyvin suuresti. Isä Eliaksen osalta en katso voivani kommentoida asiaa. Lisää kysymyksiä ja vastauksia tulossa

pyhä pappismarttyyri Aleksander Hotovitski

Tänään vietettiin Uspenskin katedraalin kryptakappelin praasniekkaa. On ilo, että seurakunnassa muistetaan Helsingissä kanttorina ja pappina toiminutta pyhää Aleksanderia. Pappismarttyyrin muistoa on mielekästä viettää liturgiaa toimittamalla. Paikalla oli myös lähes 50 hyvin käyttäytyvää koululaista opettajineen. Kalenterista löytyy tämän päivän muistosta myös suurmarttyyri Barbara (Varvara), jota aikoinaan muistettiin varusmiespalvelukseni aikana myös Karjalan Tykistörykmentissä juuri 4.12. Muistelemme myös tärkeää kirkon opettajaa pyhittäjä Johannes Damaskolaista. Suuri on Jumala pyhissään. Kaikkien meidän on hyvä muistaa, että voimme turvautua pyhien esirukouksiin eri elämäntilanteissa. Eikä vain hädän hetkellä, vaan vahvistamaan meitä jokapäiväisessä kilvoittelussa.

Maallisista opinnoista

Keväällä 2008 minulla oli osittaisella opintovapaallani ilo tutustua uudenlaiseen tapaan opiskella. Opinnot liittyivät muutosjohtamiseen: etäopinnot edellyttivät kuitenkin aktiivisuutta tietokoneen äärellä. Kukin opiskelija kirjautui elektroniseen oppimisympäristöön, jossa esiteltiin oma persoona ja ennen kaikkea oman opiskelun motivaatio ja tavoitteet. Osa opiskelusta oli yksilötyötä, mutta merkittävä osa tuon virtuaalisen luokkahuoneen kautta tehtävää ryhmätyötä. Haasteeksi muodostui osaltani ryhmän kokoaminen. Suurin osa opiskelijoista oli - kuten minä - jo työelämässä ja akateeminen tutkinto takana. Ilmeisesti ortodoksipappi Suomesta koettiin kuitenkin hankalaksi tämän ruotsalaisen korkeakoulun talous- ja hallintoalan opiskelijoille. Ryhmää ei ollut syntyä, ja kun se vihdoin oli kasassa, ei keskinäinen yhteydenpito toiminut. Eli opinko yhtään mitään? Kyllä toki! Hankkimani kirjallisuus on yleispätevää ja haastaa ajatusmallejani sopivasti. Kirkko on aivan erityinen yhteisö eukaristiaa toimittavana Jumalan kansana, mutta väistämättä vähänkin suuremmassa työyhteisössä täytyy pysyä työkulttuurissa, jotta asiat sujuvat. Johtamassani diakoniatiimissä yksistään - diakoniapapisto mukaan lukien - on ryhmän sisäisiä vuorovaikutussuhteita yhteensä 3024 kpl. (Seurakunnassa, jossa 4 työtekijää vastaava luku on 24) Työilmapiiriselvitykset kirkossamme (v. 2000 ja 2008) osoittavat, että yleisiä lainalaisuuksia työyhteisöstä on syytä tiedostaa myös seurakunnissa. Oppia ikä kaikki!

Kirkkoherra ehdokkaat kuultavina

Tänään, pyhän Andreaksen muistopäivänä, oli seurakuntalaisilla mahdollisuus kuulla Helsingin kirkkoherran vaalissa ehdolla olevia ehdokkaita. Etukäteen lähetetyt (ja osin tilaisuudessa esitetyt) kysymykset ehdokkaille esitti tilaisuuden vetäjänä toiminut Tapio Aaltonen Novetos Oy:stä. Tässä muutama kommentti ehdokkaan näkökulmasta. Ensinnäkin tilanne oli hyvin rakentava ja ulkopuolinen vetäjä varmisti, että kuulemisessa noudatettiin normaalia työhönottohaastattelun periaatteita: fokus oli kirkkoherran tehtävien hoidossa ja siihen olennaisesti liittyvissä asioissa. Kannatan kirkkoherran vaalin säilyttämistä seurakuntalaisilla. Kansanvaalin haasteena on kuitenkin kartoittaa aidosti ehdokkaiden osaamisalueet, joita vaaditaan tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa. Tämän kaltainen kuulemistilaisuus on hyvä työväline edellä mainitun asian selvittämiseksi. Emme saaneet kysymyksiä etukäteen tietoomme. Tilaisuudessa kuitenkin ilmeni, että olimme hyvin pitkälle samaa mieltä useimmista asioista. Välitön palaute liittyi lähinnä siihen annoimmeko vastauksen esitettyihin kysymyksiin. Itse luotan kuulijoihin: he varmaan saivat kuullun perusteella riittävän kuvan kunkin ehdokkaan asiavahvuuksista. Seikat, jotka mielestäni toivat esille ehdokkaiden erovaisuuksia, liittyivät kysymyksiin työhyvinvoinnista ja työyhteisöstä. Aiheet olivat minulle mieleen ja olisin jatkanut niistä pitempäänkin. Työhyvinvointi on ikään kuin kuumemittari, joka kuvaa sitä, miten työntekijät jaksavat. Hyvinvoiva työyhteisö on niin seurakuntalaisten kuin työntekijöiden oikeus. Työyhteisön hyvinvointiin panostaminen antaa edellytykset hyvään palvelutasoon seurakuntalaisille. Helsingin seurakunta on kooltaan aivan omaa luokkaansa. Yksistään minun nykyisin johtamani diakoniatiimi on työntekijämäärältään suurempi kuin tavanomainen ortodoksinen seurakunta Suomessa. Hyvässä johtamisessa vaaditaan aitoa esimiesosaamista, pelkkä hyvä tahto ei yksistään riitä.

Vuoden 2008 kirkolliskokous ohi

Tänään 26.11. päättyi sunnuntaina alkanut kirkolliskokous. Kokoontumisen yhteydessä muistettiin 90 vuotta sitten annettua itsenäisen Suomen ensimmäistä astetusta ortodoksisesta kirkosta. Se määritteli kirkkomme aseman osana suomalaista yhteiskuntaa. Ekumeenisen patriarkan myöntämä autonomia vuonna 1923 vahvisti kirkon toimintaedellytyksiä. Sunnuntaina tätä asetuksen antamista juhlistettiin juhlaliturgialla, jossa palvelemassa olivat KP arkkipiispa Leo, KP metropoliitta Panteleimon ja KS piispa Arseni. Juhlaistunnossa puheen piti eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Jo sunnuntai-iltana alkoi kuitenkin myös varsinainen kirkolliskokoustyöskentely. Toimin aikaisempaan tapaan talousvaliokunnassa ja sen puheenjohtajana. Tälläkin kertaa työtä kirkon keskusrahaston talousarvion laatimisessa riitti. Hyvä pohjatyö oli tehty ja kokouksen aikana taloudenhoitaja Paavo Kokotti antoi taustatuen. Talousvaliokunta teki pitkää päivää ja sai mietintönsä valmiiksi tiistai-iltana. Valiokunnan esitys hyväksyttiin yksimielisesti keskiviikkoaamun täysistunnossa. Tämän vuotisessa työskentelyssä oli merkille pantavaa erittäin avoin ja yhteiseen hyvään pyrkivä samansuuntainen työskentely. Valiokuntakeskustelussa oli toki erilaisia mielipiteitä, mutta myös rakentavaa halua kuunnella toisia ja kykyä päätöksentekoon. Talousvaliokunta oli haastavan tehtävän edessä: taloustilanteen muutos vaikuttaa myös kirkon talouteen heikentävästi. Arvokeskustelua käytiin ja tarkan harkinnan jälkeen päädyttiin takaamaan mm. järjestöille toimintaedellytykset pitämällä avustukset vuoden 2008 tasolla. Seurakunnilta kerättävän keskusrahastomaksun nostamisella (edellinen muutos vuonna 1984) kustannetaan Kuopioon perustetun kaikkia seurakuntia palvelevan keskusrekisterin kustannuksia. Uusi asia kokouksessa oli myös valiokuntien puheenjohtajien aiempaa tiiviimpi yhteistyö. Kiitokset isät Mikko Kärki ja Rauno Pietarinen sekä Heikki Piiroinen! Itse olen iloinen talousvaliokunnan työskentelyn hyvästä hengestä ja osaamistasosta. Talousvaliokunta, jossa olen toiminut kymmenen vuoden ajan, ei koskaan aiemmin olen saanut työstään niin suuria kiitoksia kuin tällä kertaa. Muutenkin kirkolliskokousta leimasi yhden aloitteen peräänkuuluttama hyvä hallinto, läpinäkyvyys ja päätösten perustelu. Vuoden 2007 alusta voimaan tulleet uusi laki ja kirkkojärjestys ovat luonneet hyvät edellytykset kirkolliskokoukselle toimia aidosti kirkkomme ylimpänä päättävänä elimenä.

Paaston haasteesta

Joulupaaston alku kehottaa meitä miettimään suhdettamme kirkollisiin juhliin. Me valmistaudumme hankkimalla kuhunkin juhlaan sopivat puitteet: ovat ne sitten perinteisiä ruokia, koristeluja tai muuta vastaavaa. Samalla kirkon opetuksen myötä mielemme tulisi täyttyä myös sisäisestä, hengellisestä valmistautumisesta. Tämä jälkimmäinen onkin haastavampi tehtävä: siinä meidän on otettava kantaa siihen, miten sisäinen maailmamme vastaa ulkoista todellisuutta, muistaen että Jumala on totuus. Riskit ovat suuret, jos itse määrittelemme sekä oman sisäisen tilamme että todellisuuden mielemme ulkopuolella. Kirkon isät pitävät oikeaa arvostelukykyä suurena hengellisenä lahjana. Vaikka se annetaan harvoille, tulee meidän kaikkien pyrkiä voimiemme mukaan kasvamaan oman tilamme tunnistamisessa ja hyväksymään tarvitsevamme Jumalan valoa valaisemaan meitä totuuden valolla.

Teesit: perinne, keskustelu ja huolenpito

PERINNE

• Kirkolla on vaalittavanaan arvokas perinne, se antaa viitekehyksen jossa toimimme
• Helsingin seurakunnan traditio on syntynyt yli 170-vuoden aikana: on syytä vaalia sitä huolella myös tuleville sukupolville
• jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset ovat luonnostaan seurakuntaelämän keskiössä: niiden täytyy olla kohtuudella kaikkien seurakuntalaisten saatavilla
• perinne on myös Pyhän Hengen elämää Kirkossa: emme saa rakentaa esteitä jäsentemme aidolle kohtaamiselle tässä ajassa
• perinteemme ohjaa seurakunnan jumalanpalveluselämän ohella tärkeää nuoriso-, uskonnonopetus- ja diakoniatyötä

- d

KESKUSTELU

• jakamalla ajatuksiamme ja tuntojamme opimme toisistamme ja näin keskinäinen yhteisymmärrys on helpompi saavuttaa
• Jumala on totuus; kenelläkään yksittäisellä ihmisellä ei ole totuutta hallussaan, yhdessä tekemällä tavoitamme enemmän
• keskustelua tarvitaan siitä, miten perustehtävää seurakunnassa hoidetaan: perusta meille on jo annettu
• keskustelun tulee perustua keskinäiseen kunnioitukseen ja arvostukseen: turvallisessa yhteydessä tulemme kuulluksi

HUOLENPITO

• kirkko kutsuu seurakunnan ja sen kaikki jäsenet huolenpitoon toisistamme ja erityisesti heikoimmista jäsenistään
• huolenpito perustuu ihmisten kohtaamiseen kokonaisvaltaisesti - erityisesti hengelliset tarpeet huomioiden
• vastuullisena työnantajana seurakunta luo olosuhteet, joissa työntekijöiden ja luottamushenkilöiden työpanos tuottaa hyvän palvelutason koko jäsenistölle

-

-

Työnohjauksesta kirkossa

Ortodoksisen kirkon perinteessä on rikas ja antoisa hengellisen ohjaamisen perinne. Se on eri historiallisina aikoina saanut erilaisia muotoja, mutta on ennen kaikkea ammentanut kirkon omasta perinteestä. Ohjaajat ovat omanneet erityisen lahjan välittää eteenpäin omakohtaisesti koettua hengellistä elämää. Ohjauksesta voidaan puhua toki myös eri merkityksissä ja eri tavoin niin työyhteisöissä kuin koulutuksessakin. Esimerkiksi tiedemaailmassa pidetään selvänä, että myös ylemmän tason akateemisia opinnäytetöitä ohjataan.

Kirkossa toteutettu työnohjaus ei korvaa hengellistä ohjausta eikä pyri rikkomaan kirkon perinnettä miltään osin. Toisaalta työntekijän hakeutuminen työnohjaukseen ei merkitse sitä, ettei hän selviäisi töistään tai olisi tehtävässään riittämätön. Mitä työnohjaus sitten on? Seurakunnissa ja kirkon parissa työtätekevien työnohjaus on samoihin periaatteisiin nojaavaa kuin muissakin työyhteisöissä. Työnohjauksen pääperiaatteisiin kuuluu aina työyhteisön oman perustehtävän kunnioittaminen, eikä tarkoituksena ole tuoda uutta ”oppia” kirkkoon. Työnohjaajan ei ole tarkoituksena olla työyhteisön johtaja eikä hän myöskään pyri tuomaan ensisijaisesti omia oivalluksiaan esille, vaan tukea ohjattavan omaa kehittymistä työssään. Kysymys on kokemuksellisesta oppimisesta, joka tapahtuu oman työn äärellä. Ohjattava tarkastelee omaa työtään esimerkiksi eritellen toimintatapojaan, kokemuksiaan ja tunteitaan riittävän ulkopuolisen koulutetun henkilön kanssa. Työnohjauksen päätavoitteena on vahvistaa henkilöstön jo olemassa olevaa ammatillista osaamista. Samalla kun työhön liittyvät valmiudet lisääntyvät voi myös itsetuntemus kasvaa. Työnohjaus ei kuitenkaan ole terapiaa eikä myöskään työhön perehdyttämistä. Työnohjaukseen osallistumista voidaan pitää myönteisenä sitoutumisena monella eri tasolla. Työnantajan näkökulmasta etuna on, että onnistuneessa ohjauksessa ohjattavan persoonallisuus vapautuu mahdollisimman tarkoituksenmukaiseen käyttöön työtilanteessa ja -tehtävässä.

Leila Keski-Luopa on kirjassaan ” Työnohjaus vai superviisaus” tarkastellut työnohjauksen historiaa ja teoriamuodostusta. Hän on eritellyt työnohjauksen erilaisia tehtäviä; ohjausta voidaan pitää ammatillisen koulutuksen osana, hoitavana prosessina, hallinnon välineenä tai laaduntarkkailun välineenä. Hän huomauttaa, että eri kulttuurisista ja ammatillisista taustoista johtuen on syntynyt kirjavuutta työnohjauskäytäntöihin. Hän myös muistuttaa, että länsimaisesta yksilön oikeuksien korostamisesta on rakentunut myös kuvitelma omavaraisesta, kaikkivoipaisesta ympäristöstään riippumattomasta ajattelusta. Oma perinteemme korostaa yhteisöllisyyttä, mikä soveltuukin hyvin työnohjaajan ”teoriaksi”. Kirkkomme oppi ja käytännöt voivat siis tuoda arvokkaita aineksia työnohjaustilanteisiin ja menetelmiin.

Käytännössä työnohjaus toteutetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä. Työnohjausta annetaan työnantajan suostumuksella sekä työajalla. Jotta työnohjauksessa päästäisiin sille annettuihin tavoitteisiin sen tulee olla avointa ja luottamuksella. Ohjaajalla on täydellinen vaitiolovelvollisuus, johon ohjattaan on voitava luottaa. Ohjaus edellyttää säännöllisyyttä ja se toteutetaan tietyn ajanjakson kestävänä: yksilöohjauksessa käydään yleensä 40 kertaa ja ryhmäohjauksessa 30 kertaa. Joskus voi sopia myös lyhyemmästä jaksosta, ja tällöin on enemmänkin kysymys konsultaatiosta kuin työnohjauksesta. Toisaalta on joskus syytä miettiä tarvitaanko työyhteisössä enemmän työnohjausta vai työyhteisön kehittämistä tai mentorointia.

Seurakuntatyön työohjaajia on koulutettu ev.lut. kirkon Koulutuskeskuksen toimesta jo pitkään. Nyt on ensimmäistä kertaa tähän hengellisen työn tehtävissä toimiville tarkoitettuun koulutukseen valittu soveltuvuustutkimuksen ja piispojen suositusten perusteella myös kaksi ortodoksisen kirkon työntekijää. Koulutus vastaa 30 opintoviikon laajuutta sisältäen seminaarijaksoja, ohjaajaharjoittelun, koulutusohjauksen, kurssikirjallisuuden ja siihen liittyvät ryhmät sekä kurssikirjoituksen.

Oma kokemukseni työnohjauksesta liittyy seurakuntani parissa saatuun ohjaukseen eri kokoonpanoissa. Samoin olen osallistunut diakoniatyötiimin kanssa kolmevuotiseen työyhteisön kehittämisohjelmaan. Mielestäni työnohjaus voi tukea kirkkomme työntekijöitä monellakin tasolla: sillä voidaan tukea työntekijää, joka usein on pienissä seurakunnissa varsin yksinäisessä asemassa, toisaalta isommissa yhteisöissä voidaan saada eväitä yhdessä tekemiseen ja perustehtävän kirkkaana pitämiseen mielessä. Myös oman ammatillisen identiteetin vahvistuminen palvelee niin yksilöä kuin kirkkoakin..

Nyt kun kirkkomme parissa on työntekijöitä, jotka saavat seurakuntatyön työnohjaajakoulutuksen, kannattaisi seurakuntien käyttää tilaisuutta hyväksi. Päteviä työnohjaajia löytyy toki huomattavasi laajemmastakin joukosta myös toisen kansankirkkomme parista. Nyt koulutuksessa olevat ovat erityisesti halukkaita toimimaan kirkkokuntamme parissa työskentelevien työntekijöiden työnohjaajina. Tarvittaessa autamme myös jonkun toisen työnohjaajan löytymisessä. Koska kirkko kustantaa työnohjaajakoulutuksemme niin erillistä palkkiota seurakuntien tai järjestöjen työntekijöiden ohjauksesta ei peritä. Seurakuntien tulisikin miettiä työnohjausta osana henkilöstön koulutusta ja huomioida budjetissaan ohjauksesta aiheutuvat matkakulut.

Markku Salminen

Helsingin seurakunnan II pappi

markku.salminen@ort.fi

Julkaistu Aamun Koitossa 2005

Muutosjohtamisesta

Mitä tarkoitetaan muutoksella

Muutos – mitä se on? Muutokseen sisältyy aina kehitys ja uudistaminen, mutta myös epävarmuus ja uhkakuva. Muutos on mielenkiintoinen ilmiö, koska siihen liittyy erilaisia näkökulmia, jotka jättävät tilaa hyvinkin erilaisille tulkinnoille.

Itse tarkastelen sekä yksilön että ryhmän toimintaa teologisen näkökulman ohella - psykososiaalisesta viitekehyksestä käsin. Organisatorinen muutos väistämättä haastaa miettimään myös johtajuutta. Onko niin, että muutokset usein koetaan vaikeiksi siksi, ettei siihen ole annettu riittävästi aikaa? Ehtiikö sielu mukaan? Muutosvastarinnan pelko voi johtaa toisaalta maaniseen korjaamiseen. Taitava muutosjohtaminen ottaa lähtökohdaksi muutoksen tarpeen arvioinnin: jos muutokseen on perusteita, muutosvastarinta voidaan nähdä arvokkaana apukeinona muutoksen läpiviennissä.

Käytettäessä sanaa muutos voi huomata, että käsitettä käytetään mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Yksinkertaistaen voitaneen todeta, että muutos on jo käsitteenä polarisoitunut: positiivinen näkökulma katsoo muutoksen välttämättömänä ja mahdollisuutena. Kielteinen suhtautumistapa perustuu usein kokemuksiin tarpeettomista tai pelottavista muutoksista. Niinpä muutostenläpivieminen on tarjonnut työtä myös kirjavalle joukolle konsultteja, coachaajia jne.

Organisaatiomuutokset julkisella sektorilla ovat yleensä erityyppisiä kuin yksityissektorilla. Nykyinen suuntaus näyttää kuitenkin olevan, että muutostyöskentelyn muodot lähentyvät toisiaan eri toimintaympäristöissä: julkishallinnon ja yrityskulttuurin raja tässä suhteessa hämärtyy. Kirkon työn osalta asia on vielä monisyisempi, sillä siihen liittyy vahva teologinen ja kanoninen perinne.

Yksi tapa tarkastella muutoksia perustuu ajatukseen, että organisaatiot ovat luonteeltaan systeemejä. Yleensä tärkeänä pidetään johtajuutta, mutta mielenkiintoinen näkökulma on myös tarkastella työryhmää tai tiimiä. Yhteen hioutunut työryhmä toimii tehokkaasti ja sen jäsenet voivat vaikuttaa kehitykseen. Organisaatiomuutos haastaa päätöksentekijät kuuntelemaan, mutta heiltä edellytetään myös kykyä kannustaa, tehdä päätöksiä sekä käydä dialogia koko prosessin ajan.

Muutokseen laukaisevien tekijöiden tutkiminen auttaa meitä myös ymmärtämään muutokseen vaikuttavia olosuhteita. On kuitenkin muistettava, että nämä eri tekijät vaikuttavat toisiinsa, ja siksi muutoksen ennakoiminen voi olla hyvin vaikeaa.

Organisaatioita haastetaan niin monilta tahoilta: ympäristö (markkinat, lainsäädäntö), muutokset omistajuudessa, teknologia jne. Itse pidän sosiaalikulttuurisia sekä taloudellisia tekijöitä tärkeimpinä osa-alueina organisaation muutoksissa. Tässä suhteessa Kirkko on tavallaan paljon helpommassa asemassa, koska muuttuvien osien summa on pienempi.

Tutkimusartikkeli, joka käsittelee väliesimiesten roolia Telia Soneran uudelleenorganisoinnissa antaa hyvän muistutuksen tiedonkulun tärkeydestä muutostilanteissa (3.9.2007, www.nyteknik.se). Tutkimustulos osoittaa, että väliportaan esimiehet voivat suoriutua hyvin muutostyön eteenpäin viemisestä, vaikka heillä ei olisi vaikutusvaltaa. Tämä kuitenkin edellyttää, että ylin johto huolehtii siitä, että väliesimiehet saavat kaiken tiedon riittävän ajoissa sekä muutoinkin tukea väliesimiesten työtä.

Yksi tapa muutosprosessin luokittelu, joka mielestäni korostaa sosiaalikulttuurisia tekijöitä, on organisaatiokonsultti Harri Hyypän tekemä (Johtajuus ja organisaatiodynamiikka, 2000)

1) Lineaarinen muutos, jossa muutos tapahtuu hyvin selkeissä olosuhteissa

• vastarintaa ilmenee tarkasteltaessa avoimesti kehitysprosessin sisältöä: kriittisiä kommentteja tavoitteesta sekä valitusta menetelmäst

2) selektiivinen muutos, jossa on mahdollisuus valita eri vaihtoehtojen välillä

• edellyttää päätöstentekoa, mutta sisältää myös riskejä
• vastarinta koskee kehityksen eri organisaation osille syntyneitä merkityksiä

3) transformatiivinen muutos merkitsee muutosta suhteessa itse muutokseen

• merkitsee tavoitteen uudelleenarviointia ja epävarmuuden sekä kompleksisuuden kohtaamista
• vastarinta perustuu epävarmuuteen

Organisatorisen muutoksen aikana johtajuutta voidaan tarkastella jakamalla se kahteen päänäkökulmaan: asioiden johtaminen ja toisaalta ihmisten johtaminen. Pauli Juuti (luento 8.11.2006, Lappeenrannan tekninen korkeakoulu) huomauttaa, että ensimainitussa keskitytään hallintoon, säilyttämiseen ja hyväksytään status quo sekä tehdään asioita oikein. Hänen mukaansa ihmisten ollessa johtamisen lähtökohtana on kysymys innovaatioista, kehityksestä ja muutoksesta sekä oikeiden asioiden tekemisestä.

Ennen muutokset olivat hitaampia. Organisaatiokonsulttien E. Kuivasniemen ja P. Tokolan (artikkeli: Muutoksen vaiheet ja johtaminen, 2006) mukaan haasteena on, että edes johto ei nykyisen aina tiedä, mihin muutos johtaa. Ja tämän vuoksi vuorovaikutustaidot korostuvat kuten myös esimiesten kyky kuunnella alaisiaan. Jos johto edes osittain ymmärtää miten yksilön ja ryhmän sisäiset prosessit vaikuttavat, voi se myös paremmin tehdä tilaa rationaalisille muutostyön tavoitteille.

Markku Salminen

TM, työnohjaaja

Lyhentäen suomennettu Muutosjohtamisen kurssitehtävästä Gävlen korkeakouluun (Ruotsi), kevät 2008 .

Aftonandakt 2005

AFTONANDAKT 5.10.2005

Låtom oss bedja till Herren:

”Allhärskare, Faderns Ord, Du som själv är fullkomlig, o Jesu Kriste! Driv icke bort

mig, ovärdige tjänare, från Dig för Din stora barmhärtighets skull utan bör bli städse i mig. O Jesu, Du gode Herde för dina får, utlämna mig icke åt ormens anslag och satans önskningar, ty det ondas frö finnes ju i mig. Lovbrisade Herre Gud, helige

Konung, Jesu Kriste, skydda mig, då jag sover, med Ditt alltid klara ljus, Den Helige Ande, som helgade Dina lärjungar. Herre, giv även mig, ovärdige tjänare, Din frälsning på mitt läger. Upplys mitt förstånd med det förklarande ljuset av Ditt heliga Evangelium, min själ med kärleken från Ditt kors, mitt hjärta med renheten av Ditt Ord, min kropp med Ditt oskyldiga lidande. Bevara mina tankar i din ödmjukhet och uppväck mig i behaglig tid till att lovprisa Dig. Ty Du är höglovad tillika med Din evige Fader och Den Helige Ande i evighet. Amen”

– bön av den helige Antiochus

Psaltaren har varit viktig del av Bibeln både under Gamla testamentets och Nya Testamentens tid. De har gamla texter tilltalar även idag eftersom deras huvudtema är människans relation till Gud och igentligen hela människans existens. Plastarens utgångspunkt är någonting vi borde ta efter: man kan hitta meningen i livet bara i relation till Gud. Så enkelt och så sant.

I den ortodoxa traditionen har psaltaren används mycket både i privat böneliv men även i många gudstjänster. Hela psalmer eller enskilda verser läses i varje gudstjänst. Många har lärt utantill psalmer eller till och med hela psaltaren. Det är alltså fråga om en andlig källa som vi borde ta i aktivt bruk.

Var och en har säkert sin favorit psalmer, de flesta känner igen till exempel psalm 23 Herren är min herde. Jag själv har stannat upp flera gånger till psalmerna 42 och 43. De bär rubrik: en landsflyktig mans bön. När jag tänker på landsflykt så tänker jag mycket på nöd, gråt, ångest. Och så upprepas i de här två psalmer en vers flera gånger:

”Varför är du så bedrövad, min själ, och så orolig i mig? Hoppas på Gud, ty jag skall åter få tacka honom min frälsning och min Gud.”

Att hoppas på Gud. Det är nog säger psalmen. Alltså mina funderingar, frågor, mina glädjeämnen och ångest är viktiga i sig. Om de hjälper mig att återvända till dem det enkla: att hoppas på Gud.

Att Gud ser och förstår vår bedrövelse är viktig att veta. Men lika viktig är att lyssna Hans lunga råd. Att läsa kvällsbön och läsa Bibeln är bra att göra regelbundet. Dess värde är inte i det att det skulle fungera som en tom ritual eller mantra. Utan i det att Bibeln talar om Gud och i Honom kan vi nå frälsningen. Vi kan avsluta dagen i kännedomen att Gud finns och att Han vet.

Psalm 43:

Skaffa mig rätt, O Gud, och utför min sak mot ett folk utan fromhet;

rädda mig ifrån falska och orättfärdiga människor.

Ty du är den Gud som är mitt värn; varför har du förkastat mig? Varför måste jag gå sörjande, trängd av fiender?

Sänd ditt ljus och din sannig; må de leda mig, må de föra mig till ditt heliga berg och till dina boningar,

så att jag för gå in till Guds altare, till Gud som är min glädje och fröjd, och tacka dig på harpa, Gud, min Gud.

Varför är du så bedrövad, min själ, och varför så orolig i mig? Hoppas på Gud; ty jag skall åter få tacka honom, min frälsning och min Gud.

Aamuhartaus 2008

AAMUHARTAUS 18.10.2008

Rukoilkaamme Herraa,

Unesta herättyäni veisaan aamuvirren sinulle, Vapahtajani, ja langeten eteesi rukoilen: Kristus Jumalani, joka omasta tahdostasi annoit naulita itsesi ristiin, älä salli minun vaipua synnin kuolemaan, vaan ole laupias minulle. Herätä minut, joka suruttomana nukun, ja pelasta minut, kun edessäsi seison ja rukoilen, ja yölevon jälkeen valaise minulle synnitön päivä ja varjele minua. Aamen.

Uusi päivä valkenee meille kullekin erilaisesta näkökulmasta. Jumalan luomina kukin saa elää ainutlaatuisen elämän. Itse elämän lahja on niin arvokas, että vaikka erilaiset vaikeudet koettelevat, ei ihmisyyden kunnioittamisesta saa luopua. Elämä voi pukeutua erilaiseen asuun kuin ehkä olimme ajatelleet, mutta kaikki me aivan kaikki on kutsuttu yhdenvertaisina pyrkimään Jumalan avulla kokemukseen armosta.

Monesti kristillinen mielenlaatumme testataan vuorovaikutussuhteissa – ihmissuhteissa niin sukulaisten, ystävien kuin työpaikkojen parissa. Joskus haastavat tilanteet tuntuvat ylivoimaisilta: pari- ja ystävyyssuhteet katkeavat, työpaikalla voidaan huonosti. Helppo ratkaisu on sanoa, että henkilökemiat eivät toimi: mutta voiko kristitty suostua tähän tulkintaan. Jossain tilanteissa varmaankin: kun ei jaksa selvittää mistä on kysymys, kun on uupunut olisi muutakin tekemistä kuin ruotia ristiriitoja. Mutta haasteena meille on yrittää hiukan enemmän: kieltäytyä päästämästä itseämme liian helpolla. En tarkoita itsensä kiusaamista jonkin epäkohdan iankaikkisella selvittämisellä, vaan vastuunottoa omasta osuudesta asioiden tilassa. On kieltäydyttävä katkeruudesta, rukoiltava voimaa ettemme muistelisi pahuutta, sillä sehän myrkyttää lähinnä omaa mieltämme – ja sen kautta vaikuttaa kielteisesti lähimmäisiimme.

Ja kun asiat ovat itsellemme liian vaikeita, on varottava oman syyllisyyden siirtämistä ulkopuolelle toiseen ihmiseen. Sen sijaan meidän on hyvä hakea tilaisuuksia puhua ja jakaa asioita, kokemuksiamme. Turvallisessa ilmapiirissä käyty keskustelu voi avata solmuja, tuoda uusia ratkaisumalleja. Tietysti voidaan kysyä, entä jos ei ole ketään kelle puhua. Mutta Jumalahan on, ja hän tietää. Säännöllinen rukouselämä tukee kokonaisvaltaisesti kasvamistamme ihmisenä, tavoitteena tulla siksi millaiseksi Jumala meidät loi.

Jumalan puoleen kääntyessämme ei ole myöskään syytä unohtaa esirukouksen voimaa. Voimme jättää omavoimaisuuden ja tunnustaa toisillemme, että tarvitsemme esirukousta. Ortodoksisessa perinteessä käännymme myös Jumalan pyhiksi osoittamien esirukouksien puoleen. He ovat tavoitettavissa aina, ajasta ja paikasta riippumatta.

Kronstadissa vaikuttanut useita armolahoja omannut pappi Johannes kuoli v. 1908. Useita ihmeitä tapahtui hänen esirukouksiensa voimasta hänen eläessään mutta myös hänen kuoltuaan. Ihmeellinen on Jumala pyhissään. Pyhien näkymättömän läsnäolon ja esirukouksien avulla voimme murtaa osaltaan yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä aikana jolloin kuuluu myös huokaus: minne kaikki pyhät ovat kadonneet. Niin eivät varmaan kadonneet, mutta ehkä unohdetut. Ja joskus arjen keskelle läpitunkeutuva pyhyys unohtuu, koska emme uskalla enää uskoa. Pyhä apostoli totesi: uskon, auta epäuskoani. Siksi mekin myönnämme että olemme matkalla mutta emme yksin; tietämme valaisee pyhien esimerkki ja esirukoukset.

Pyhän Johannes Kronstadilaisen esirukouksia kirkko pyytää esimerkiksi näin:

Sinä ihmeidentekijä, ja valittu ennaltanäkijä, säilytä sovussa isänmaamme kansalaiset, säästä meidät Pyhän Hengen armolla ja lahjalla sisällissodasta; kokoa syrjään joutuneet, käännytä harhaantuneet. Säilytä laupedellasi aviopuolisot rauhassa ja yksimielisyydessä, anna luostareiden asukkaille menestystä ja siunausta hyvissä töissä, lohduta murheellisia, päästä kärsivät epäpuhtaista hengistä, armahda puutteessa ja vaaroissa eläviä ja ohjaa meidät kaikki pelastuksen tielle. Aamen.

Aamuhartaus 2005

Rukoilkaamme Herraa pappismunkki Parfenin sanoin:

”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, älä salli että turhuus, itserakkaus, aistillisuus, huolimattomuus ja viha hallitsisivat minua ja estäisivät minulta sinun rakkautesi. Oi minun Herrani, minun Luojani, kaikki toivoni, älä jätä minua autuaallisesta iäisyydestäsi osattomaksi. Anna minulle hengen puhtaus ja sydämen yksinkertaisuus, joka tekee meidät otollisiksi sinun rakkauttasi saamaan. Sinun puoleesi, oi minun Jumalani, minä ylennän sieluni ja sydämeni. Herra, salli minun yhtäläisellä kärsivällisyydellä kestää sielullinen rauhattomuus ja vaiva kuin millaisella ilolla otan vastaan sydämen nautinnot. Herra, jos Sinä tahdot, niin Sinä voit puhdistaa ja pyhittää minut. Katso, Sinun hyvyytesi haltuun minä annan itseni, pyytäen, että Sinä karsisit minusta pois kaiken sen, mikä on Sinulle vastaista ja että Sinä lukisit minut valittujesi joukkoon. Herra, ota minulta pois turhuuden henki, mikä kuluttaa aikani, ajatusten tulva, mikä estää Sinun läsnäoloasi ja rukouksen aikana hajottaa huomioni.

Minä jätän itseni sinun armosi haltuun. Opeta minua, Herra, niin ohjaamaan askeleeni, että ne edistäisivät Sinun pyhän nimesi kirkkautta. Ilahduta ja lohduta kaikkia murheissa olevia ja lähetä heille Sinun pyhä armosi. Herra, erityisesti rukoilen Sinua niiden edestä, jotka ovat jollakin tavalla loukannet minua, tehneet minut murheelliseksi tai tuottaneet minulle jotain pahaa, älä rankaise heitä minun syntisen tähden, vaan vuodata heihin laupeutesi lahjat. Herra, rukoilen Sinua kaikkien niiden edestä, jotka minä, syntinen, olen murheelliseksi saattanut, loukannut tai kiusaukseen johdattanut sanalla, teolla tai ajatuksella, tietäen tai tietämättäni. Herra Jumala, anna meille anteeksi syntimme ja lankeemuksemme, kitke, oi Herra, sydämestämme kaikki ilkeys, epäluulo, viha, pitkävihaisuus, riidat ja kaikki se, mikä on esteenä rakkaudelle ja heikentää veljesrakkautta. Armahda, oi Herra niitä, jotka ovat minua syntistä pyytäneet edestänsä rukoilemaan. Armahda jokaista, joka Sinulta armoa pyytää. Herra, tee tämä päivä Sinun laupeutesi päiväksi, anna kullekin hänen pyyntönsä mukaan, ole eksyneiden paimenena, epäuskoisten valona ja johtajana, ymmärtämättömäin ohjaajana, orpojen isänä, vainottujen auttajana, sairaitten parantajana ja kuolevien lohduttajana sekä johdata meidät kaikki toivottuun loppuun, Sinun luoksesi, rauhalliseen satamaan ja autuaalliseen lepoon. Aamen.”

Tänään ortodoksisen kirkko viettää kolmatta helluntainjälkeistä sunnuntaita ja päivän evankeliumitekstinä on Matteuksen kuudes luku, jakeet 22:sta 33:een. Tämä tekstijakso sisältää kauniin kuvauksen siitä kuinka Jumala huolehtii ihmisistä ja luomakunnasta: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä ne kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne”. Ja toisaalta Jeesus opettaa: ”Katsokaa kedon kukkia….Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.” Jeesus jatkaa opetustaan: ”tottahan hän teistä huolehtii.”

Jeesus muistuttaa voimallisesti, että emme voi murehtimisella lisätä elämämme määrää. Näin alkukesästä täällä Pohjolassa voimme niin voimakkaasti kokea luonnon heräämisen pitkän talven jälkeen on helppo ohjata ajatukset luonnon kautta Jumalaan. Eikä vain Pohjolassa, vaan missä päin maailmaa tahansa voi luonnon kautta nähdä Jumalan luomistyön ihmeellisyyden. Ja evankeliumin mukaan ihminen on vielä enemmän kuin linnut tai kukat: ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mahdollisuutenaan kasvaa kaltaisuuteen. Ihmisessä ilmenee syvällisesti rakkaus, joka on Jumalan luomistyön perustana. Evankeliumijakso päättyy kehotukseen: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hän vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.”

Jumalan tahdon ja hänen valtakuntansa etsimisen tulee siis olla etusijalla elämässämme. Jättäessämme turhat maalliset huolet, me voimme tavoittaa jotain pysyvää ja arvokasta. Jumalan yhteydessä asiat saavat oikeat mittasuhteensa. Arvokkaaksi nousevat asiat, jotka palvelevat elämässämme Jumalan tahdon mukaisia ratkaisuja. Toisaalta mielemme täyttävät huolet saattavat väistyä ja löytää ratkaisunsa.

Tämä evankeliumin opetus ei kuitenkaan tarkoita, että voisimme heittäytyä elämässämme täysin arjen yläpuolelle ja jättäytyä toimettomuuteen. Meitähän käsketään olemaan uskollisia vähässäkin ja siten kasvaa uskollisuuteen myös suurissa asioissa. Olennaista on tuoda kulloinenkin elämäntilanne ja siihen liittyvät seikat rukouksin Jumalan eteen. Kun asetamme pyrkimyksemme ja tavoitteemme totuuden Jumalan yhteyteen auttaa se meitä tekemään mahdollisimman oikeita ratkaisuja suhteessa itseemme ja lähimmäisiimme. Se on jokaisessa hetkessä olevaa kilvoittelua: ilossa ja surussa, arjessa ja juhlassa. Ensisijaista on siis Jumalan tahto ja hänen valtakuntansa.

Matteuksen kuudennessa luvussa puhutaan kauniisti luonnosta ja teksti todistaa Jumalan huolenpidosta. Tänään vietetään myös maailman ympäristöpäivää. Jokaisen kristityn velvollisuus on huolehtia myös ympäristöstä. Suuret ympäristöongelmat tuntuvat kaukaisilta asioilta, mutta jälleen kerran: läheltä, juuri omasta elämänpiiristämme, pienistä ja yksinkertaisista asioista lähtee huolenpitomme myös luonnosta. Ekumeeninen patriarkka Bartholomeus on tullut erityisesti tunnetuksi ”vihreänä patriarkkana” ja hän on saanut useita tunnustuksia työstään ympäristönsuojelun hyväksi. Ekumeenisen patriarkan päätöksellä ortodoksisessa maailmassa vietetään luonnon päivää syyskuun ensimmäisenä, kirkkovuoden alussa.

Vuonna 1934 vaikeissa olosuhteissa Jumalalle uskollinen venäläinen metropoliitta Trifon Turkestavov kirjoitti akatistoshymnin eli hartaan rukouspalveluksen luomakunnalle. Siinä rukoillaan ylistäen Jumalaa esimerkiksi seuraavasti:

”Sinä toit minut tähän elämään kuin lumottuun paratiisiin. Meillä on taivas, lintujen laulusta soiva kuin syvä sininen malja. Olemme kuunnelleet metsän rauhoittavaa kuiskailua ja vesien kaunista musiikkia. Me olemme maistaneet hedelmiä ja tuoksuvaa hunajaa. Kuinka miellyttävää on meidän olla Sinun kanssasi maanpäällä: on ilo olla vieraanasi.

Kunnia Sinulle elämän juhlapäivästä,

Kunnia Sinulle ruusujen ja liljojen tuoksusta,

Kunnia Sinulle jokaisen marjan ja hedelmän mausta,

Kunnia Sinulle aamukasteen kimalluksesta,

Kunnia Sinulle ikuisesta elämästä meissä

Kunnia Sinulle suojelusenkelistä, taivaan lähettiläästä,

Kunnia olkoon Sinulle Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.”

Lyhyesti hengellisyydestä

Hengellisyydestä

Käsitys ihmisestä on perinteisesti kirkossa jaettu ruumiilliseen, sielulliseen ja hengelliseen. Kirkon opetuksen lähtökohtana on ollut, että kullakin näillä on omat tarpeensa. Erityisesti ohjaajavanhukset korostavat tätä. Hengellisyys on asetettu etusijalle suhteessa muihin tarpeisiin.

Hengellisellä tasolla ihminen pyrkii kohti Jumalaa, kohti iankaikkisuutta. Sielullisen tason tarpeisiin kuuluvat tieteet ja taiteet sekä muu tietämystä ja kauneutta lisäävä toiminta. Ruumiillisiin liittyvät tarpeet taas koskevat ihmisen ruumiin hyvinvointia.

Ihmisen tasapaino edellyttää oikeaa järjestystä.

Hengellisyyteen kuuluu itsensä ja toisten näkeminen oikeassa valossa. Se sisältää myös ajatuksen kyvystä ohjata toisia oikein.

Lähtökohta on meihin luotu Jumalan kuva, joka on himmentynyt. Kilvoittelun kautta on tarkoitus kohota Jumalan kaltaisuuteen eli hengellisyyteen, joka ylittää tämän maailman luonnonlait.

Kilvoituksen lopullinen päämäärä on jumalallistuminen (täydellisyys). Sitä edeltää puhdistuminen ja valaistuminen.

Hengellinen raittius

Nepsis, raittius, synonyymejä termille ovat myös tarkkaavaisuus, mielen varjeleminen, sydämen vartiointi, sisäinen hiljaisuus

Isät suhtautuvat varauksellisesti mielikuvitukseen.

Kilvoittelun tulisi tapahtua totuuden ilmapiirissä. Siihen kuuluvat:

- sydämen toiminnan tarkkaaminen

- kuoleman muistaminen (auttaa ankkuroimaan elämämme)

Rukous kuuluu eittämättömänä osana kilvoitukseen:

- ilman rukousta ei ole pelastusta

- rukous ja lähimmäisenrakkaus kuuluvat yhteen

- omaa rukoussääntöä tulisi noudattaa

- rukouksessa on keskityttävä nimenomaan hengellisiin tarpeisiin