Hellepäivän mietteitä

Kesän kauneuden keskellä on myös hetkittäin aikaa pysähtyä miettimään ilmiöitä joihin törmää. Yksilökeskeisyys ei ole itsellenikään vierasta, mutta rohkenen ihmetellä miten se tunkeutuu kirkollisiin piireihin. Minkä kuvan me ortodoksiksit annamme nykyään itsestämme? Useista yhteyksistä tunnistan kirkon ulkopuolella olevista työyhteisöissä kykyä toimia eettisesti rakentavasti. Joidenkin tutkijoiden mukaan Venäjän ortodoksinen kirkko menetti 1800-luvun alukupuolella henkistä otetaan ja vaikutustaan yhteiskuntaan, jolloin mm. pietistiset vaikutukset lisääntyivät. (asiasta hieven enemmä pro gradu työssäni Joensuun ylipoistoon). Olemmeko me tänä päivänä tilanteessa, että yritykset ja aatteelliset yhdistykset toimivat ainakin osin kristillisemmin kuin me itse? Muinoin hyvä kotikasvatus antoi hyvän pohjan olla ystävällinen myös niille, joiden kanssa on eri meltä. Nykyään voidaan olla tervehtimättä toista seurakuntalaista tai kirkon työntekijää, jopa esimiestä (ellei sitten toiset näe, jolloin tietysti on syytä tervehtiä). Aiemmin diakonityöstä vastanneena saatoin seurata myös ahdinkoon joutuneiden ihmisten sydämmellisyyttä ja kykyä myötäelämiseen. Näitä miettiessä odotan lomaa ja aikaan pohtia mitä omasta mielenmaisemasta pitäisi korjata.