Aamuhartaus 2008

AAMUHARTAUS 18.10.2008

Rukoilkaamme Herraa,

Unesta herättyäni veisaan aamuvirren sinulle, Vapahtajani, ja langeten eteesi rukoilen: Kristus Jumalani, joka omasta tahdostasi annoit naulita itsesi ristiin, älä salli minun vaipua synnin kuolemaan, vaan ole laupias minulle. Herätä minut, joka suruttomana nukun, ja pelasta minut, kun edessäsi seison ja rukoilen, ja yölevon jälkeen valaise minulle synnitön päivä ja varjele minua. Aamen.

Uusi päivä valkenee meille kullekin erilaisesta näkökulmasta. Jumalan luomina kukin saa elää ainutlaatuisen elämän. Itse elämän lahja on niin arvokas, että vaikka erilaiset vaikeudet koettelevat, ei ihmisyyden kunnioittamisesta saa luopua. Elämä voi pukeutua erilaiseen asuun kuin ehkä olimme ajatelleet, mutta kaikki me aivan kaikki on kutsuttu yhdenvertaisina pyrkimään Jumalan avulla kokemukseen armosta.

Monesti kristillinen mielenlaatumme testataan vuorovaikutussuhteissa – ihmissuhteissa niin sukulaisten, ystävien kuin työpaikkojen parissa. Joskus haastavat tilanteet tuntuvat ylivoimaisilta: pari- ja ystävyyssuhteet katkeavat, työpaikalla voidaan huonosti. Helppo ratkaisu on sanoa, että henkilökemiat eivät toimi: mutta voiko kristitty suostua tähän tulkintaan. Jossain tilanteissa varmaankin: kun ei jaksa selvittää mistä on kysymys, kun on uupunut olisi muutakin tekemistä kuin ruotia ristiriitoja. Mutta haasteena meille on yrittää hiukan enemmän: kieltäytyä päästämästä itseämme liian helpolla. En tarkoita itsensä kiusaamista jonkin epäkohdan iankaikkisella selvittämisellä, vaan vastuunottoa omasta osuudesta asioiden tilassa. On kieltäydyttävä katkeruudesta, rukoiltava voimaa ettemme muistelisi pahuutta, sillä sehän myrkyttää lähinnä omaa mieltämme – ja sen kautta vaikuttaa kielteisesti lähimmäisiimme.

Ja kun asiat ovat itsellemme liian vaikeita, on varottava oman syyllisyyden siirtämistä ulkopuolelle toiseen ihmiseen. Sen sijaan meidän on hyvä hakea tilaisuuksia puhua ja jakaa asioita, kokemuksiamme. Turvallisessa ilmapiirissä käyty keskustelu voi avata solmuja, tuoda uusia ratkaisumalleja. Tietysti voidaan kysyä, entä jos ei ole ketään kelle puhua. Mutta Jumalahan on, ja hän tietää. Säännöllinen rukouselämä tukee kokonaisvaltaisesti kasvamistamme ihmisenä, tavoitteena tulla siksi millaiseksi Jumala meidät loi.

Jumalan puoleen kääntyessämme ei ole myöskään syytä unohtaa esirukouksen voimaa. Voimme jättää omavoimaisuuden ja tunnustaa toisillemme, että tarvitsemme esirukousta. Ortodoksisessa perinteessä käännymme myös Jumalan pyhiksi osoittamien esirukouksien puoleen. He ovat tavoitettavissa aina, ajasta ja paikasta riippumatta.

Kronstadissa vaikuttanut useita armolahoja omannut pappi Johannes kuoli v. 1908. Useita ihmeitä tapahtui hänen esirukouksiensa voimasta hänen eläessään mutta myös hänen kuoltuaan. Ihmeellinen on Jumala pyhissään. Pyhien näkymättömän läsnäolon ja esirukouksien avulla voimme murtaa osaltaan yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä aikana jolloin kuuluu myös huokaus: minne kaikki pyhät ovat kadonneet. Niin eivät varmaan kadonneet, mutta ehkä unohdetut. Ja joskus arjen keskelle läpitunkeutuva pyhyys unohtuu, koska emme uskalla enää uskoa. Pyhä apostoli totesi: uskon, auta epäuskoani. Siksi mekin myönnämme että olemme matkalla mutta emme yksin; tietämme valaisee pyhien esimerkki ja esirukoukset.

Pyhän Johannes Kronstadilaisen esirukouksia kirkko pyytää esimerkiksi näin:

Sinä ihmeidentekijä, ja valittu ennaltanäkijä, säilytä sovussa isänmaamme kansalaiset, säästä meidät Pyhän Hengen armolla ja lahjalla sisällissodasta; kokoa syrjään joutuneet, käännytä harhaantuneet. Säilytä laupedellasi aviopuolisot rauhassa ja yksimielisyydessä, anna luostareiden asukkaille menestystä ja siunausta hyvissä töissä, lohduta murheellisia, päästä kärsivät epäpuhtaista hengistä, armahda puutteessa ja vaaroissa eläviä ja ohjaa meidät kaikki pelastuksen tielle. Aamen.